Information

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut rhoncus risus mauris, et commodo lectus hendrerit ac. Nam consectetur velit et erat fermentum aliquet. In laoreet, sem sit amet faucibus pulvinar, purus tellus tincidunt ex.

Recent Posts

PowerPark Horse Show 2018
Häät Turussa

blogi

Niin ratsastettiin esteratsastuksen SM-kilpailut 2018 Etelä-Pohjanmaan sydämessä, PowerParkissa Kauhavan Alahärmässä elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Paikalle saavuin torstaina ensimmäisellä mahdollisella junalla, jolloin en aivan päivän ensimmäisiin luokkiin ehtinyt mukaan mutta kuvia löytyy alkaen

Continue

Heinäkuun toisena lauantaina suuntasin aamulla Turkuun, jossa hääkuvauspäivä aloitettiin jo alkuvalmisteluista. Hyvin suunniteltu mutta silti joustava aikataulu toimi täydellisesti. Kampaukset loihdittiin sekä morsiamelle että kaasoille hääparin kotona ja reilun tunnin

Continue

Parin viikon lomareissaamisen jälkeen oli mukava palata kuvauskeikkojen pariin hääkuvauksen merkeissä. Tällä kertaa suuntana oli Sastamala ja sieltä Tyrvään kirkko sekä juhlapaikkana Hotelli Ellivuoren upeat puitteet. Potretit napattiin ennen kirkkoa

Continue

Sunnuntaina oli vuorossa jälleen tutumpi laji ja lyhyempi keikka. Kävin siis kuvaamassa Ypäjällä pararatsastuksen SM-kilpailua, joka ratkesi mitaleihin aamupäivällä. Tämä postaus on lyhyempi mutta kuvista välittynee se hyvä tunnelma, joka

Continue

Viime lauantaina olin auton ratissa jo klo 3:49, suuntana Jämsä ja matkaratsastuksen Baltian- ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Jälleen uuden lajin myötä sitä tajusi hevosharrastuksen monipuolisuuden. Vaikka omiakin, monipuolisia ja värikkäitä hevosteluvuosia

Continue

Perinteikäs Finnderby, järjestyksessään tänä vuonna neljäskymmenesviides järjestettiin Ypäjällä 8.-10.6.2018. Virallisia tiedotteita tapahtumasta löydät mm. Hevosopiston omilta nettisivuilta: http://www.hevosopisto.fi/hevosopisto/uutiset/ . Tämä oma blogini on edelleen tekstiä vain omista kokemuksistani. Kun Ypäjältä lähdöstä

Continue

Nyt kun nettisivujen uudistuksen myötä poistin myös blogin vanhat postaukset, on silti aihetta nostaa esille myös menneitä ja mieleen parhaiten painuneita reissuja kameran kanssa näin ”throwback”-postausten muodossa. Tällaisista ensimmäinen ja

Continue

Toukokuun kolmantena lauantaina avattiin hääkuvauskausi, joka tänä kesänä painottuu vahvasti loppukesään. Nämä kesän ensimmäiset häät toteutettiin niin sanottuna ”NDA-kuvauksena” (Non-Disclosure Agreement), jolloin kuvat häistä eivät tule nettiin julkisesti, joten myöskään

Continue

Kaikki alkoi maaliskuussa 2018 Lempäälän Ideaparkilla järjestetyistä Lumiraveista. Olin paikalla valokuvaajana järjestäjän tilaamana ja huolimatta pitkästä sekä värikkäästä hevosteluhistoriastani, ravit on jääneet totaaliselle ummikko-tasolle. Jo ennen Lumiraveja olin huomannut ja

Continue

Perinteikäs Tuusulan Derby järjestettiin aurinkoisen toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-6.5.2018 ja itse osuin paikalle näistä keskimmäisenä päivänä, lauantaina. Samalla kuvauskausi pääsi vauhtiin myös ulkokisojen osalta, joka kieltämättä on virkistävää vaihtelua loisteputkilamppujen

Continue